Uutiset
News
07.01.2010 19:37

 

Vuosi 2011

Niin se vaan on, että vuosi 2011 on lopuillaan, ainakin meikäläisen näkökulmasta. Tänäkin vuonna on tullut tehtyä yhtä ja varsinkin toista, vaikka joskus on tuntunut siltäkin, ettei koskaan ehdi tehdä mitään.
0072

Pikku Tilda aloitti vuoden ja sai pennut tammikuun puolessa välissä, pieniä tyttöjä ja poikia hoidettiin ja haudottiin lämpimässä. Kotkaan lähdettiin “pitkin hampain”, vaikka toisin oli päätetty. Näyttely oli “perinteisesti” kylmässä maneesissa, tuomareina “perinteisesti” Läike ja König, eli ei siis mitään uutta.
u12-18kk demants cona sg1
Aikuiset lauantaina ja mukana “pikku” Cona , joka voitti ja Aly oli ilman karvoja hyvä SG. Käyttöluokassa mukana Pedro V4 ja Jagr V14. Ajelin itsekseni Kotkaan, koska Seppo jäi hoitelemaan pentuja ja tytöt (Paula ja Marika) tekivät vaan päiväreissunL. Sunnuntaina mukana Jaana, Tarja ja Merja ja pennuilla kohtalainen menestys etunenässä Fantastic ja Domino L+3, eli pokaaleille ja Eve oli L+4. Parasta Kotkan reissussa oli “yllättävä” yöpyminen aina ystävällisillä Seijalla ja Jannella (Janne oli kyllä töissä). Seijan kanssa parannettiin maailmaa, syötiin hyvää ruokaa, kiitos vielä kerran mahtavasta vieraanvaraisuudesta, joka huipentui Jannen mukaan tuloon sunnuntain näyttelyynJ. 

Sillä aikaa, kun meikäläiset otti etäisyyttä, niin Chili ja Noomi hiihteli valjakkomestaruuksissa ja Roosa otti Chilin kanssa tyttöjen luokassa pronssia. Noomi pienempänä ei yltänyt ihan palkinnoille, mutta jospa sitten kun kasvaa hiukan.

Seuraava lähtö suuntautui jälleen 400 km päähän, Lohjalle maaliskuussa, kennelliiton “hienoon halliin”. Tuomarina G. Müller ja pojat. Tapahtuma tavallinen, mutta mukava majoitus isossa omakotitalossa omalla saunalla ja mukana Sansku, Jokke, Paula, Seppo ja mä. Koirat menestyivät loistavasti ja olivat hyvässä kuosissa, voittajina Cona, Yoyo, Gia, Gosto ja kasvattajaluokka, hyvä D- tiimi. “Päiväkävijöinä” vierailivat myös Fantastic L+4, Groci L+2, Farro L+7 ja Evelyn L+5. Loistavan paluun kehiin teki Yoyo, joka oli helmi -maaliskuussa tehnyt SchH 1 ja D1a tarkastuksen ja tuli heti voittajana kehään mahtavassa kunnossa ja karvassa. Mukana myös Satu ja Aly SG 3, Pedro V 4 sekä Aruba SG 4.

Huhtikuussa aloiteltiin treenit ja saatiinkin aikaan melkoinen hässäkkäJ, vaikka mukana treeneissä oli vain muutamia innokkaita. Kaikille avoimet treenit olikin liian vaikea asia. Vain muutamat pääsivät mukaan ja raamikas maalimiehemmekin varmistui vasta ihan loppumetreillä. Mutta nähtiin Yoyon ensimmäiset purut ja pikkukoirat pääsi alkuun, kuten Cona ja muut.

Toukokuulla Pedro haki Ruotsista MVA arvon, Aly teki BH ja Tuula ja Xcisu 1 tulos ja 1 sija VOI tokosta.
iina
Mäntässä sitten tarkastettiin Kairo ja Bettina loppuiäkseen, ja lahjattomat treenaa, vai miten se Jaana meni. Pedro otti V1 ja poikansa Cona SG 1 ja narttuluokasta saatiin 5 xV, joten ei huono. Aly oli hyvä SG 2, Domi ja Aruba hakivat myös SG:t.

kasvattajaryhmmntt
Kasvattajaluokan voitto kotiin ja luomutilalle yöksi, kauniiseen suomalaiseen Elovena -maisemaan. Pennut pääsivät kehiin sunnuntaina ja Gian ja Goston “voittoputki” jatkui, mukana myös Groci, Funk, Farro ja Fantastic.
tokomest
Uusi valloitus tehtiin 28.5. ITU:n kuuluisalla kentällä, kyseessä Tokon SM-kisat! Tuula ja Xcisu voittivat VOI-luokan ja Sansku ja Chili (Yamaica) avoimen luokan, olisko tää vaikka sellainen myrskyvaroitus vuodelle 2012, ainakin sellaista huhua on liikkunut.

Hyvinkään näyttelyyn lähdettiin vasta pentupäiväksi, kun perheyhteisössä tapahtuu pakostakin kaikkia odottamatonta ja viikonloppuja on vain rajallinen määrä. Satu, Aly ja Sansku kyllä pesivät porukan jo lauantaina ja Aly nappasi mahtavan revanssin kesän alkuun, SG 1! Gia ja Gosto sisarukset vetivät kolmannen kerran peräkkäin luokkavoiton, mikä taitaa olla aikasta harvinaista, hyvä Miia ja Piia (menikö oikein). Hyvinä kakkosina tuli Gable ja Fantastic. Pimu (Funk) ja Farro olivat kuudentena, Merjalle bonus koiran juoksuttamisesta!

Heinäkuu oli Tildan kuukausi, Kokkolasta MVA, ROP ja vielä RYP 2 ja Tildan mahtavan vuoden kruunasi vielä JK 3, syyskuussa Alavudelta. Hyvin on mennyt oppi perille: onnea taitavalle ohjaajalle ja sinnikkäälle, hyvälle kouluttajalle. Oulun KV:ssa 17.7., Fantsu ja Pedro tyhjäsivät koko potin ja olivat ROP ja VSP, mikä sekin oli huikeaa…

Pidettiin muuten ensimmäinen ns. jälkileiri tässä kotinurkilla, ja samalla ensimmäinen kesäleiri. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja meitä oli sillain sopivasti eli just mahduttiin nukkumaan siskon peteillä. Touhu meni vähän rairai-hommaksi, mutta selvittiin, eikä kukaan hukkunut jokeen, ei Jokkekaan ( vaikka olis voinut).
Kesäleirillä arvottiin myös kaveri, joka lähtee meikäläisen kanssa Karjala-turnaukseen, Seppo, kun oli estynyt (Norjassa). Ainahan on lähtijöitä, mutta sitten kun pitäis ikään kuin lähteä, niin huh huh. Tällä(kin) kertaa Sansku voitti arvonnassa ja ei muuta kuin viisumia hommaamaan. Viisumi tuli viimeisenä mahdollisena hetkenä, eli puolta tuntia ennen kun “taksi” oli pihassa. Jouduttiin sitten sellaiseen kyytiin ettei toivottavasti enää koskaan. Kuski ajoi siten, kun ei mitään liikennesääntöjä koskaan olisi ollut olemassakaan, ei keltaista viivaa ei nopeusrajoituksia ym. pikkujuttuja. “Olemattomien” rajamuodollisuuksien jälkeen olimme Karjalassa ja tiet vaan huononi, mutta vauhti ei pudonnut ja noin 12 tunnin automatkan jälkeen saavuimme näyttelypaikalla ja samalla myös majapaikkaan. Päivän paras uutinen oli, että Reino-poika syntyi ja kaikki hyvin ja huonoin uutinen oli Norjan joukkosurma Utön saarella.
Grilli-illallisen jälkeen painuimme pehkuihin ja mietimme, että mitähän huominen päivä tuo tullessaan? Lauantai aamu ja aamukahvi ja sitten odoteltiin tapahtuman alkua, lämmintä oli noin 35 astetta, ihmiset tulivat paikalle ja tilaisuus voi alkaa. Luokkia oli enemmän kuin tarpeeksi, mustille ja pitkäkarvaisille omat ja yhteiset luokat, kaikille jaettiin palkintoja ja koiria valokuvattiin eri kokoonpanoissa. Päivän pelastus oli Igor, joka käänsi kaikki arvostelut ja piti meistä huolta isännän elkein. Kiitokset siitä! Kun kaikki tuli arvosteltua, niin teimme pikapäätöksen palata kotiin, sattuneesta syystä. Eikä aikaakaan, kun “taksi” saapui ja me pakkauduimme autoon, ystävämme kanssa, ei tax-free ostoksia. Paluumatka sujui kuin tanssi ja olimme sunnuntai aamuna kotiterassilla, yhtä kokemusta rikkaampina ja ruplat tallellaJ.

Parin lepopäivän jälkeen, kärryä pakkaamaan ja koirat autoon. Perusjengillä matkaan Cona, Viki ja Pedro sekä Seppo, Paula ja mä. Virpi ja Caby olivat lähteneet jo aikaisemmin haistelemaan ilmaa ja petaamaan sänkyjä. Melko matka oli Mälmön perälle ja toivottavasti ei heti tarvitse mennä uudestaan. Majoitus mukavassa omakotitalossa kauniin puutarhan keskellä, kaikilla omat huoneet ja koirilla hyvät ulkoilupaikat. Torstaina pienet purutreenit vesisateessa ja sitten perjantaina saatiin vaan nauttia pennuista ja ottaa aurinkoa.
zwinger demant 2011-4847
Mälmön tulokset olivat melkomoisia 2 x VA narttujen käyttöluokassa, Yoyo VA 3 ja Venice VA 6, ei ole aikaisemmin tainnut sellaista sattua suomalaiselle kasvattajalle ja Conan hieno SG 2, joka oli meille kuin voitto, NIIN hienosti se esiintyi.

Ruotsista suuntautui katseet Humppilaan ja vuoden “päätapahtumaan”. Liikkeelle lähti mahtava smurffijoukkue, joka sinnitteli loppuun asti, vaikka useasti hammasta purren. Perjantaina arvostelin urospennut, päivä venyikin melko pitkäksi, kun aamusta oli jalostustarkastukset. Illalla siirryttiin viikinkikylään asumaan ja paikka oli taas huolella valittu. Alueelle majoittui virolaiset ja ruotsalaiset ystävät, joten tunnelmaan päästiin. Estradille pääsi ekaa kertaa Inca L +6 ja Minttu L+3 ja konkari Gia.
d. gia2
Gian voitto pennuissa oli neljäs peräkkäinen, asiallinen suoritus.
Aikuisissa olikin sitten melkomoista, Fantsu, Domi ja Eve samassa luokassa , kaikille SG, Farrolle kans SG ja Merjalle taas bonus, koira alkaa näyttää siltä miltä kuuluukin, on taidettu tehdä töitä . Cona koki taas karvaan tappion, olemalla SG 2, mutta onhan meillä aikaa… Aly oli hienosti SG 8. Nartuissa Viki taisteli hienosti VA 3 ja Yoppester oli V 3, samoin kuin Pedro. Päänäyttelyn tunnelma oli latteahko, kaiken kaikkiaan, mutta smurffitiimi taisteli hienosti ja kaiken kaikkiaan jäätiin hyvinkin plussan puolelle. 

Päänäyttelyn jälkeen viikko kiivasta työntekoa ja aamulautalla Viimsiin, Tallinnaan seuraavana viikonloppuna. Paulan ja Jyrkin kanssa huristeltiin ja mukaan otettiin Virpi ja Jomppe, toinen laivue Sansku, Jokke ja lapset sekä “viikkokuntalaiset” Kaitsu, Kirsi ja lapset. Tunnelma koko viikonlopun oli MAHOTON,
dsc_0007
Icemint ja Iceman (kuvassa puhdistaa jääkaappia)ottivat voitot, samoin Gia, viides perättäinen!! Lauantaina shoppailtiin, syötiin ja haettiin vielä Satu ja Aly satamasta huomista näytelmää varten. Cona ja Aly lähtivät luokassaan kärjessä, mutta päästettiin voitto valumaan virolaisille ja meille jäi sijat SG2 ja SG 4. Narttuluokka olikin täyspotti, Viki V 1 ja Yoyo V 2, paremmin ei kait olis voinut mennä, napattiin pokaalit pöydältä mukaan ja juostiin liikkuvaan autoon, siten ehdimme lauttaan, kuka kenenkin lipulla. Päivän aikana vaihdettiin hieman henkilöllisyyksiä, laivalippuja ja sekotettiin autokuntia, niin hyvinhän kaikki pääsi Suomen puolelle. Kaitsu sai PITKÄN miinuksen J, kun ei tullut kannustamaan meitä vaan tutustui “virolaiseen sotahistoriaan”.

Paula ajeli seuraavana viikonloppuna rekkuineen Kokkolaan ja haki Conalle sertin ja ROPin ja RYP 3, Vikille sertin ja VSP, joten ei paha.

Vesku on muuten kesän aikana tehnyt Oosalle JK 2 ja JK 3, Kemissä elokuun lopulla. Siitä parista kuullaan vielä, on melkomoinen epeli, meinaan se Oosa.

“Innolla” odotimme ns. lomamatkaa Saksan päänäyttelyyn, siellä ei voi pissattaa omia koiria, eikä ruokkia, täytyy tyytyä katselemaan, kun muut hoitavat sen homman. Naisporukalla lensimme ja ajelimme pelipaikalle, ilmat suosi ja kyllä sitä taas jäi mieleenkin jotain. Seppo tuli perässä, kun kiireiltään ehti ja asustimme porukalla tutussa hotellissa “vanhassa kaupungissa“. 

Saksan jälkeen paluu taas arkeen ja pikku-Qaisan pentuja hoitelemaan. Seuraavana lauantaina Ouluun, missä innokkaat alaosastolaiset olivat järjestäneet mukavan näyttelytapahtuman omalla kentällä. Tuomariharjoittelija ihmetteli hiukan koiria, kun ei ollut meidän erikoisnäyttelyssä ollut, mutta saatiin hyviä keskusteluja aikaan, kun koiramateriaali oli monipuolista.

Oman alaosaston 20-vuotisjuhlanäyttely oli lokakuussa. Pidimme sen perinteisesti Kurikan kauniilla urheilukentällä, hieno paikka ja mahtavat puitteet. Noomi tarkastettiin eliniäkseen, hieno työ Sansku. Pentujen kasvattajaluokassa sijoituttiin toiseksi, Gia otti kuudennen peräkkäisen voiton ja ainakin meidän kasvateista taitaa olla pisin putki L+1. Onnea Miia! Muita pentuja oli Gosto, Gable, Hennesy, Inca, Ice ja Minttu, kaikille arvosana L+. Sunnuntaina tiimille kasvattajaluokan voitto, joka kolmas tänä vuonna! Vikille ja Pedrolle luokka voitot käyttöluokissa, Tildalle hieno V4 ja Kairolle V 6. Nuorissa F-pennut, joista parhaiten menestyi ja esiintyi Pimu(Funk) SG 6, hyvää työtä Carmen.

Loppukaronkka oli sitten marraskuussa, mahdottoman mukava tapahtuma, jossa oli yli viisikymmentä innokasta ja osaavaa koiran kanssa. Meillä oli kaunis syksyinen ilma ja hyvät kouluttajat, kiitos Sansku, Jaana, Paula ja Marika. Kaikki ei koskaan pääse, mutta tällä sabluunalla tosi moni pääsi osallistumaan. Nuorille pennuille jäi muhimaan jäljenajaminen ja vähän vanhemmille ehkä saalisleikit, siitä on hyvä jatkaa kotona ja keväällä. Kiitokset kaikille mukanaolijoille ja Merjalle kiitos hyvästä omenapiirakasta!

Etelä-Suomen yhteys on pätkinyt Tallinnan reissun jälkeen, mutta ilokseni sain puhelun ja kuulin, että Yoyosta tullut MVA, onnittelut sinne Nurmijärvelle.

Tässäkin olisi ollut aivan tarpeeksi, mutta sittenhän CONA pankin räjäytti ja teki marraskuulla kokeen ja tarkastuksen Saksassa, nyt D Cona palasi kotiin 11.12.11, taskussa SchH 3 ja D 1a, siihen ei ole paljon lisäämistä, mahtavaa.

Muutama muukin reissu on varmasti tullut tehtyä, ja monet teistä kasvatin omistajista on tehnyt paljon töitä ja ajanut ympäri tätä maata, erinäisissä tapahtumissa. Kiitos siitä teille! Kaikkia ei taaskaan tullut mainittua, mutta ainakin Ninniä ollaan erityisesti kaivattu, onneksi nähtiin Mäntän näyttelyssä, muuten ollaan ajeltu tämä vuosi ristiin rastiin.

Saksanpaimenkoiran kasvatusta on tammikuussa 2012 takana 25 vuotta, se on jo aika pitkä aika, mutta vielä ei ole tullut kaikkia kiviä käännettyä, joten jatkamma.

Toivotan kaikille HYVÄÄ JOULUA ja ONNELISTA UUTTA VUOTTA, ystävyys ei katoa, vaikka ei nähdä, kun vaan yhteys säilyyJ, pidetään yhteyttä ja KIITOS kaikille!

PS. Joulunajan vietimme pois kotoa monestakin syystä. Kiitos kaikille, jotka olette ottaneet osaa tavalla tai toisella. Se oli yksi ikimuistoinen päivä. Nyt on aika tottua kylmyyteen ja kauniiseen suomalaiseen maisemaan ja mietittävä kuluvan vuoden taktiikkaa. Hyvää kuluvaa vuotta kaikille DEMENTIALAISILLE!

Tytti ja Seppo

HYVÄÄ SYKSYÄ!


Kesä on loppunut, ainakin täällä pohjanmaalla ja ajateltiin kutsua teitä "PÄÄTTÄJÄISKARONKKAAN", vielä ennen talven tuloa!

Ajattelimme tarjota treenimahdollisuutta 5.11. ja 6.11., molempina päivinä kello 12-16.00, täällä meidän takapihalla!

Treenetaan tottelevaisuutta, neuvotaan pienimpiä pentuja, tehdään koirille jälkiä, kierretään näyttelykehää ja yritetään ottaa koirista jonkinlaisia kuvia ja sitten voidaan ottaa muutamia viettiharjoituksia ja puruja.

Kaikenikäiset Demant´s koirat ja perheet Tervetuloa!

Pukeudu sään mukaan!

Paikalla kahvia ja makkaranpaistoa!


Tytti ja Seppo

PS ilmoittaudu sähköpostilla, tekstivietillä tai soittamalla...ennen lauantaita 5.11.

 

 

tauko

Välillä taukoa jaksaa paremmin...






Vuosi 2010  loppui ja


Vuoden aikana on tapahtunut paljon ja kaikenlaista . Demants koirat ja ohjaajat ovat saaneet osakseen menestystä ja mainetta ja erityisesti koirien omistajat ja ohjaajat ovat tehneet paljon töitä koirien menestymisen eteen.

Helmikuussa aloitettiin Kotkan näyttelystä, sää oli perinteisesti kylmää, mutta koirat menestyivät ja ansaitut voitot ottivat Jagr ja Janne sekä Shark ja Ninni. Pokaalisijoja nappasivat Yoyo, Tilda ja Qaisa sekä kasvattajaluokan voitto tuli komeasti kotiin. Suurkiitokset siitä kaikille mukana olleille, Sanskulle, Roosalle, Aleksille, Marikalle, Paulalle, Ninnille ja Samuelille Illan kruunasi pyjamabileet Leikarin rivarissa. Teija, Hannu ja Janne pitivät varjobileitä ja Teijalla mukana Brasko ja Ziiri.

Maaliskuussa “pikku-Venice” avasi kisakauden ja teki SchH 1 ja jalostustarkastuksen ja siihen perään Noomi ja Xotic avasivat kisakauden valjakkokisoissa. X ja Roosa saivat hienosti pronssimitalin ja Joken oli tyytyminen 5.sijaan Noomin kanssa, Noomi kun taitaa olla liian pieni, jalat ei ylety ihan maahan korkeissa kinoksissa.

Huhtikuun teemana koulutus ja perinteinen pääsiäisleiri, trullituksessa mukana tiimiläisiä Klaukkalasta ja Salon seudulta, Sansku oli väsännyt verilinjatauluja ja siinähän sitten illat meni niitä tavatessa. Onneksi kanalassa treenaaminen oli inhimillistä, ei ollut kylmä eikä vilu. Vierailevana tähtenä Caby, muuten perusjoukkoa ja pientä peljättelyä Mäntän koirakoille.

Viroon lähdettiin taas innolla toukokuussa, Suomen hyvien päänäyttely -uutisten saattelemana. Virossa näyttelypaikka oli loistava, kaikki samassa pihassa, ei tarvinnut autoa sen jälkeen kun ensin päästiin perille. Virossa nuorten luokan voitto tuli hienosti Yoyolle ja Virpille, Vikille tuli ansaittu väliluokan 2. sija ja X oli hienosti 5. Meillähän oli ihan mukavaa, vai miten se meni Sansku, eikö puolilta päiviltä jo näkökin palautunut? Virossa olimme melkein naisporukalla Virpi, Sansku, Paula, minä ja maskottina Jokke, vaikka kyllä me löysimme Jokelle ihan oikeaakin tekemistä!

Tampereelle mentiin SPL-näyttelyyn hyvin eritykoisissa tunnelmissa. Spl-Tampere murjoi meitä olan takaa, sen lisäksi, että olimme menettäneet yhden tiimin jäsenen aamulla, kun Paula joutui omien koirien puremaksi. Ei auttanut lääkärilausunnot, eikä muutkaan selitykset, vaan Viki joutui jäämään pois kehästä, meidän kaikkien järkytykseksi. Mutta toivuttuamme Virpi ja Yoyo veivät hienosti taas nuorten narttujen luokkavoiton ja Jarg ja Noomi olivat V 2 käyttöluokissa. Onnittelut ja kiitokset kuuluu Jannelle, Sanskulle, Virpille, sekä Tuulalle, Riittalle ja Niinalle sekä kaikille tukijoukoille, jotka kannustivat “pääjoukkoa” . Kehässä nähtiin siis yllä olevien lisäksi Zen, Yle ja Xcisu ja Jagrin jalostusluokka.

Kesäkuussa Hyvinkäälle pääsi mukaan ensimmäistä kertaa Aly ja Satu, ja Alylle tuli heti hienosti 2.sija ja koira oli kehässä kuin kotonaan, kiitokset Sanskulle. Kairo ja Noomi olivat käyttöluokassa, sijoitukset 5. ja 8., ei tainnut olla ihan parhaimmillaan meidän “pikkutädit”, mutta Virpi ja Ninni tekivät hyvän handlerityön. Hyvinkäällä kävimme syömässä ravintola Asterixissa, ruoka oli hyvää ja sitä riitti, kiitokset Hyvinkääläiselle hyvistä järjestelyistä ja vieraanvaraisuudesta. Kiitokset Sepolle tiimin “täydellisestä” huollosta ja kiitos Sanskulle, Paulalle, Ninnille, Jokelle, Roosalle, Aleksille, Sadulle ja Jannelle.

Kesä- ja heinäkuulla sekä Xcisu & Tuula että Shark & Ninni tekivät BH-kokeen, hyvä tytöt!! Heinäkuun puolessa välissä pari pikku autoa ja kärryä pakkailtiin Euroopan kiertuetta varten, kiertueen suunnittelusta vastasi Seppo, joka ei päässyt Viroon, vaan osteli sillä välillä uusia matkalippuja. Kesä oli lämmin, kuten kaikki muistaa ja varusteet oli sitä mukaa, uusi kärry ja kaikki! Koiria oli mukana seitsemän, siten ei tarvinnut tyhjiä kärryjä vedellä ja oli taukojen aikana oli tekemistä, vettä koirille jne. Matkan teemana oli tuuletin ja kärryn ilmastointi, tarvikkeita etsittiin Ruotsista, Saksasta, Hollannista ja Belgiasta, kaikkea tarpeellista löydettiin, mutta ei ehkä juuri sitä mitä etsittiin. Parhaimmillaan lämpöä taisi olla vaatimattomat +38 astetta, mutta ei valiettu, koska oli toivottu lämpöä. Koirat tsemppasivat hienosti ja saavutukset olivat odotettuja. Viki sai ensimmäisen V samana päivänä, kun täytti kaksi vuotta! Alle parin viikon kiertueemme aikana Viki, Noomi ja Jagr tekivät kolmessa maassa rohkeuskokeen ja kaikki menivät läpi erinomaisin arvosanoin! Hienoa työtä ! Saksassa päästiin, ihan kuin sattumalta, treenaamaan Eschenbachissa päänäyttelyn maalimiehillä.

harj

Lämpö meinasi välillä pimentää aivoja ja ajattelua, mutta onneksi löysimme oikeat “lääkkeet” ja tarvittavaa nestettä, ainoastaan hammassärkyyn jouduimme kysymään neuvoa Suomesta ja Ruotsissa hammassärystä päästiin kokonaan. Paluumatkalla siis pysähdyimme Ruotsin päänäyttelyyn Skillingarydiin, ja saimme vahvistusta tiimiimme Suomesta. Joukkoon liittyi Satu, Aly ja Jokke, ne saivat pelkkään Ruotsin matkaan kyllä uppoamaan aikaan lähes yhtä paljon , kun pääjoukko koko Euroopan matkaan, mutta sellaista sattuu. Menestystä näyttelyssä tuli Conanille ja Alylle, Conan pääsi Ruotsissa kehään ensimmäistä kertaa, onnittelut 3. sijasta, Aly oli omassa luokassaan viides. Sunnuntain näyttelypäivä menikin sitten kelin puolesta enemmän kuin penkin alle ja kotimaan kesät tulivat mieleen. Vettä satoi koko päivän aivan viistosti ja lämpöä ei ollut kuin vaivaiset +10 astetta. Ei saatu kuvia, eikä muutakaan, kaikki istuivat autoissa ja yrittivät pitää itseään lämpimänä. Kotimatka taittui rattoisasti Ikean parkkipaikan kautta, kiitos reissusta Virpi, Sansku, Paula, Jokke, Satu ja Seppo sekä kiitos seurasta myös Cabylle ja Jannelle, jotka istuivat “samalla nuotiolla” majapaikalla ja näyttelyssä. Ensi vuonna Ruotsin tapahtuma on vielä etelämpänä ja saas nähdä ketä silloin on mukana, Majoitusta on ainakin jo varattu. Heinäkuun muut ilouutiset olivatkin Pedron SchH 1 ja jalostustarkastus D1a, mahtavaa!

moskova

Äläkä luule, että kertomus tai matkat tähän loppuisi. Piipahdimme seuraavana viikonloppuna Sepon kanssa Moskovassa !Kyllä, luit aivan oikein, savupilvien ja metsäpalojen välissä laskeuduimme Moskovan kentälle, josta meidät noudettiin hotelliin (ei ilmastointia +40). Lauantaina ihan keskustan liepeillä oli saksanpaimenkoirien erikoisnäyttely, jossa olin arvostelemassa. Ihailin erityisesti heidän valtavaa kilpailuhalua ja sitä, miten he olivat treenanneet koiransa kehää varten. Kaikki koirat nuorimmista vanhimpiin, osasivat liikkua ja kulkea kehässä, ilman erityistä vaahtoamisia kehän ulkopuolelta. Moskovassa lämpöä oli saman +32-35 astetta ja he kertoivatkin treenaavansa koiria keskellä yötä, koska silloin on viileämpää ja koirat jaksavat paremmin. Mietinkin ja ajattelin, että meillä olisi kyllä heiltä paljon opittavaa, sillä saralla. Näyttelyn jälkeen tutustumiskierros Kremliin ja nähtävyyksiin ja sunnuntaina lento takaisin Helsinkiin.

moskovova1


Moskovasta voidaankin siirtyä luontevasti Viroon ja Pärnuun, missä järjestettiin erikoisnäyttely elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Saksalaisen SV tuomarin arvosteltavaksi ilmoitimme tiiviin pikkuporukan, Conan, Yoyon ja Jagrin, Jagr tarkastettiin eliniäkseen ja sekä Yoyo, että Conan ottivat ylivoimaiset voitot omissa luokissaan. Näyttelyn aikataulu pikkuisen “petti” ja Jagr ehti suorittaa vaan rohkeuskokeen, mutta ei ehtinyt näyttelyluokkaan, koska meidän oli ehdittävä viimeiseen laivaan, joka irtosi satamasta 21.00. Kiitokset mukavasta seurasta Paula ja Virpi, eikä varmaan tarvitse kertoa, että Virossakin lämpömittari oli koko ajan yli +30 asteessa. Olimme perinteisesti kotona kello 04.00 maanantain aamuna ja parin tunnin yöunien jälkeen rentoutuneena töihin loman jälkeen! Viikonlopun menestyksen kruunasi vielä kotitiimin aherrus, joka tuotti Noomista muotovalion. Kuopion serttijahdissa oli ollut Sansku ja Jokke, joka oli päässyt toimimaan handlerina loppuhuipennuksessa, vai miten se Sansku meni.


yojaco


Elokuulla tuloksia tuli vielä koerintamalta, Marika & Tilda tekivät Mäntässä BH:n ja Veski & Oosa tekivät Kemissä JK 1. Onnea!

Syyskuu aloitettiin Saksan päänäyttelyssä, Virpi ja Jari olivat ajellet sinne autolla Yoyon kanssa ja me laiskemmat (Seppo, Paula ja minä) lennettiin perässä. Fiat “eco” Punto sai kyytiä ja matka lentokentältä Nürnbergiin sujui rattoisasti. Kauniin vanhan kaupungin muurit ja ravintolat tuli koluttua iltaisin ja vanhoja tuttujakin tavattiin ruokailun merkeissä. Kiitos vaan seurasta! Yoyo esiintyi hyvin ja esitettiin hyvässä kunnossa, mutta liian tuntematon koira ei niissä kisoissa kuitenkaan sijoitu siten kuin kuuluisi. Mutta kiitos Virpi, kaikki mikä ei tapa, niin vahvistaa.

Syyskuulla Marika & Tilda suorittivat JK 1 Mäntässä ja Tuula & Xcisu tekivät saman Rovaniemellä. Piia & Vega ja Niina & Zen ( Roi) tekivät BH kokeen Kurikassa syyskuun lopulla ja Piia siitä parin päivän jälkeen pyöräytti pienen Roope -vauvan. Onnittelut Antti-Jussille ja Piialle vielä erikseen Roopesta.

Perinteinen retki OG Enköpingin näyttelyyn toteutui 18.-19.9. “Sisu” tiimillä mentiin ja tiiviillä aikataululla ja tulos oli meidän mielestä loistava ! Conan L+1 ja luokkavoitto, Venice V 1 ja luokkavoitto sekä Pedro V 2. Kiitos sisutiimille, Paulalle erityisesti treenatuista koirista sekä Sepolle ja allekirjoittaneelle.

enkoping

Lokakuu alkoi Kurikan kentällä riemukkaissa merkeissä, tuloksia tuli ropisemalla. Noomi & Sansku JK 1, Tilda & Marika JK 2 ja Xcisu & Tuula JK 2, hienoa tytöt! ONNEA! Lokakuussa päästiin vielä nauttimaan syysnäyttelystä Mänttään. Tapahtuma oli loistavasti järjestetty ja koiramäärä oli mahtava. Huomasi, ettei maassa ollut tapahtunut mitään, sitten Hyvinkään näyttelyn. “Kaikki” kasvattajat olivat mukana Mäntässä ja oli mukava nähdä harrastajia ympäri maan. Pentuluokissa Conan sijoittui hienosti toiseksi ja Evelyn ja Domi olivat omassa luokassaan viides ja kuudes, siitä on hyvä jatkaa. Lauantain hienoimmat hetket ja parhaimman suorituksen teki Pedro, joka voitti käyttöluokan V 1. Kiitokset vielä Henkalle mahtavasta avustuksesta, ilman sinua oltais oltu pulassa. Viki oli hienosti toinen käyttöluokassa ja Aly kolmas omassa luokassaan, joten pokaaleja tiimille tuli “kaatamalla”. Rusinana pohjalla oli kasvattajaluokan voitto, mukana siinä olivat Aruba, Venice, Bettina, Jagr ja Pedro. Kiitokset kaikille mukana olleille ja kaikille joilla oli lusikka tässä sopassa. Seppo pääsi mukaan vasta sunnuntaina, kun toimi pennun päästäjänä, ja onneksi niin, sillä nyt on uusia innokkaita pikkupentuja odottamassa ensi vuoden tapahtumia.

Tässä lyhyt ja todella tiivis yhteenveto kuluvasta vuodesta. Jokainen mukana ollut ja sivusta seurannut Dementialainen voi nostaa itselleen Hattua ja olla enemmän kuin tyytyväinen omaan suoritukseensa. Tarinasta voi puuttua tuloksia tai ihmisiä nimeltä, ja sen lisäksi sieltä puuttuu kymmeniä hauskoja kommelluksia, mitä on sattunut matkojen ja tapahtumien aikana. Kaikkihan muistavat, että olemme ja olette muutaman kerran kokoontuneet eri kokoonpanoissa myös treenaamaan, mutta niistä tulisi jo toinen tarina.

Haluan sydämestäni kiittää Teitä kaikkia nimeltä mainittuja ja mainitsematta jääneitä, Te olette kannustaneet ja joskus pakottaneetkin ainakin minua eteenpäin. On ollut mukavaa ja mahtavaa liikkua Teidän kanssa. Teillä on asennetta, tietoa, taitoja ja ennen kaikkea tahtoa tehdä asioita itsenne ja toisten puolesta. Kaikkea yllä olevaa ei voi kukaan tehdä yksin, vaan kiitokset siitä vielä kerran meille kaikille.

Näillä sanoilla haluamme toivottaa rauhallista loppuvuotta ja TAHTOA UUDELLE VUODELLE

Tytti ja Seppo


















br /br /
Viimeksi päivitetty 31.01.2012 11:47